Teksti: Leo Ukkonen
Veteraanien vuosittaiset maailmanmestaruushiihdot pidettiin tänä vuonna 18.-24.3. Itävallan Seefeldissä. Kilpailuihin oli ilmoittautunut vajaa 900 hiihtäjää 25 maasta. Suomesta oli mukana 53 hiihtäjää eri sarjoissa, joita oli viiden vuoden välein alkaen yli 30-vuotiaiden sarjasta. Mitalitilaston voitti Saksa 72 mitalilla, joista 24 oli kultaa, 28 hopeaa ja 20 pronssia. Toinen oli Italia 56 mitalilla, joista 21 oli kultaa, 17 hopeaa ja 18 pronssia. Suomi oli mitalitilaston kolmas 63 mitalilla, joista 20 oli kultaa, 21 hopeaa ja 22 pronssia. Mitaleille ylsi kaikkiaan 18 maata.
Kuntopirkkalaisista olivat lisäkseni matkaan lähteneet Anja Rovio, Aino Berg, Sinikka Salo, Reijo Kauppila ja Väinö Pääkkö, jolla oli Mervi-vaimo huoltajana. Olimme kaikki liikkeellä hiihtoliiton järjestämällä matkalla, jonka johtajana toimi maajohtajamme Jouko Kärki. Lentomme Müncheniin lähti Helsinki-Vantaalta 17.3. aamulla ja takaisin olimme 25.3. iltapäivällä. Hiihtoliiton matkalle osallistuneet 49 hiihtäjää ja huoltajaa majoittuivat Hocheder-hotelliin, joka sijaitsi vajaan kilometrin päässä kilpailukeskuksesta.
Kilpailukeskus 18.3. Kuva Timo Pullinen
Myöhäinen kilpailuajankohta oli varmasti paikallisten matkailuyrittäjien mieleen. Saatiinhan näin talvisesongille yli viikon jatko. Kilpailijat eivät olleet keväisistä olosuhteista kovinkaan mielissään. Lunta oli kilpailujen alkaessakin lähinnä vain laduilla. Kilpailujen aikana lämpötila käväisi vain muutamana yönä pakkasella. Iltapäivisin oli yleensä lämmintä 10-15 astetta ja parina päivänä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Laduiltakin lumi väheni koko ajan niin, että viimeinen kilpailupäivä 24.3. oli todella viimeinen mahdollinen päivä, jolloin kilpahiihto oli jollain tavalla mahdollista. Illalla noussut ukonilma kaatosateineen tuhosi ladut lopullisesti.
Kaikki henkilökohtaiset kilpailut käytiin yhteislähtöinä. Ohjelmassa piti olla sunnuntaina 19.3. sekä perinteisen että vapaan tekniikan keskimatka, jonka piti vaihdella nuorimpien sarjojen 20 kilometristä vanhimpien sarjojen 15 ja 10 kilometriin. Maanantaina 20.3. piti olla vuorossa sekä perinteisen että vapaan tekniikan lyhyt matka, jonka piti olla pääosalla sarjoja 10 kilometriä ja vanhimmilla sarjoilla 5 kilometriä. Tiistaina 21.3. piti kaikilla olla vapaapäivä. Keskiviikkona 22.3. ohjelmassa oli kaikilla sarjoilla 4 x 5 kilometrin viesti, jossa kaksi ensimmäistä osuutta perinteistä hiihtoa ja kaksi viimeistä osuutta vapaata hiihtoa. Torstaina 23.3. ohjelmassa piti olla vapaan tekniikan pitkä matka, joka vaihteli nuorimpien sarjojen 30 kilometristä vanhimpien sarjojen 20 ja 15 kilometriin. Perjantaina 24.3. piti olla vuorossa vastaavat matkat perinteisellä tekniikalla. Kukin kilpailija voi osallistua korkeintaan kolmelle henkilökohtaiselle matkalle.
Muutama päivä ennen kilpailujen alkua järjestäjät muuttivat lumiolosuhteiden takia kilpailuaikataulua ja lyhensivät kilpailumatkoja. Lyhyet matkat kilpailtiin sunnuntaina 19.3. molemmilla tekniikoilla lyhennetyillä matkoilla. Pisin matka olikin 10 kilometrin sijaan 7 kilometriä, joka oli käytännössä yksi kierros 6 kilometrin radalla. Pääosin iltapäivällä hiihdettyjen vapaan tekniikan kilpailujen aikana latupohja oli enimmäkseen vesilammikoita ja lumisohjoa, joka upotti paikoin nilkkaan saakka. Maanantaina 20.3. aamupäivällä kilpailtiin perinteisen tekniikan keskimatka, mikä olikin kilpailujen ainoa matka, jonka pituutta ei lyhennetty suunnitellusta. Tosin suunnitellut matkatkin olivat hieman alimittaisia, esimerkiksi. 15 kilometriä oli käytännössä noin 13,5 kilometriä. Tiistaina 21.3. aamupäivällä kilpailtiin vapaan tekniikan keskimatkat. Olosuhteet olivat molempina päivinä lähes yhtä vaativat kuin avauspäivän iltapäivällä.
Keskiviikon 22.3. aamupäivän 4 x 5 kilometrin viestit hiihdettiin osin suolatulla ja yön pikkupakkasen kovettamalla vajaan 4 kilometrin reitillä.
Pitkiä matkoja, torstaina 23.3. vapaalla tekniikalla ja perjantaina 24.3. perinteisellä tekniikalla, oli lyhennetty huomattavasti suunnitelluista matkoista. Esimerkiksi 30 kilometriä oli käytännössä 16 kilometriä. Joissakin sarjoissa pitkä matka oli käytännössä lyhempi kuin keskimatka. Lumi latu-urilla oli vähentynyt niin, että perinteisen tekniikan kilpailuun ei ollut vedetty kaikkiin paikkoihin latu-uraa, koska maa olisi voinut tulla näkyviin.
Olosuhteiden ja yhteislähtöjen takia kilpailuissa tapahtui paljon kaatumisia ja niistä johtuneita loukkaantumisia. Erityisen vaarallinen oli lähdön jälkeinen vasemmalle kaartava lasku, jossa epätasaisella alustalla oli runsain määrin sohjolunta, jota sukset heittivät jaloille ja vartalollekin. Muutama muukin lasku vaati taitoa ja tuuria, varsinkin, jos laskussa piti ohittaa auraava ja hitaampi toisen sarjan kilpailija. Hiihtäjiä tulikin maaliin verissä päin ja mustelmilla. Moni myös loukkaantui kaaduttuaan niin pahoin, että joutui keskeyttämään ja hakeutumaan lääkärin hoitoon. Jotkut kilpailijat jättivät osan matkoista tai kaikki matkat hiihtämättä olosuhteiden takia.
Kuntopirkkalaisista mitaleita saivat Sinikka Salo, Väinö Pääkkö ja Anja Rovio. Sinikka sai yli 75-vuotiaiden sarjassa hopeamitalit vapaalla lyhyeltä 5 kilometrin matkalta ja perinteisellä pitkältä 10 kilometrin matkalta. Lisäksi Sinikka sai pronssia perinteisellä keskimatkalta, joka oli myös 10 kilometriä ja käytännössä noin kilometrin pidempi kuin pitkä matka. Väinö sai yli 75-vuotiaiden sarjassa pronssimitalit vapaalla lyhyeltä 5 kilometrin matkalta ja ikäluokkansa viestistä. Anja sai pronssimitalin nuorimpien naisten viestistä.
Itselläni kisat alkoivat lupaavasti, kun olin avausmatkallani sunnuntaina yli 65-vuotiaiden 7 kilometrin vapaalla 6. sijalla. Hävisin noin 20 sekuntia voittajalle ja noin 10 sekuntia pronssimitalistille. Pääsin alkumatkasta 8 miehen irtiottojoukkoon, joka ratkoi kärkisijat. Olin suomalaista toiseksi paras, mikä tiesi viestipaikkaa vapaan osuudelle. Tiistaina lähdin tavoittelemaan mitalia 15 kilometrin vapaalta. Aamupalalla kuulin kahdesta uudesta mahatautitapauksesta hotellissamme yhden aiemman lisäksi. Aamupalan jälkeen mahassani möyri jonkin verran. Ajattelin, että olin ehkä syönyt hieman liikaa ja että pitänee syödä vielä vähemmän ennen seuraavan päivän viestiä. Kilpailun alussa kärkijoukko lähti todella kovaa liikkeelle. Huomasin kohta, että kulkuni ei ole yhtä terävää kuin avausmatkalla. Yritin parhaani, mutta ero kärkisijoihin vain kasvoi. Toisaalta ei takaakaan tullut kuin kaksi kilpailijaa ohi. Maalissa olin 9. vajaa neljä minuuttia voittajalle hävinneenä. Mitalikolmikko hiihti niin kovaa, että palkintokorokkeelle minulla ei olisi täydessä iskussakaan ollut mahdollisuuksia. Nelossija jäi vajaan puolentoista minuutin päähän.
Kaikki pelissä 15 kilometrillä. Kuva Timo Pullinen
Tiistaina kilpailun jälkeen palautuminen tuntui käynnistyvän normaalista. Alkuillasta alkoi kunnon mahatauti, jonka yksityiskohtien kuvauksella en lukijaa rasita. Keskiviikko meni pääosin hotellihuoneen sängyssä täydellisen ruokahaluttomana, mikä on minulle todella harvinainen olotila. Minulta jäi tietysti viestin kolmas osuus vapaalla hiihtämättä. Huonekaverini Timo Pullisen piti hiihtää joukkueessamme toinen osuus perinteisellä, mutta myös Timo joutui jättämään viestin väliin mahavaivojen takia. Pikahälytyksellä koottu varamiehinen joukkueemme oli viestissä neljäs. Torstaina olin sen verran toipunut, että pystyin seuraamaan vapaan tekniikan pitkien matkojen hiihtoja. Olo oli niin voimaton, että ladulle minulla ei ollut mitään asiaa.
Puheenjohtajamme Anja kertoi kokemuksistaan seuraavasti:
”Lähdin matkaan iloisena ja hyväkuntoisena, mutta hieman epävarmana muutaman viikon takaisten terveysongelmien vuoksi. Rakastan vuoristoja ja kansainvälistä ilmapiiriä, joten paikka oli minun mieleeni. Silmä lepäsi kauniissa maisemissa. Kehnoista lumiolosuhteista huolimatta sukset toimivat loistavasti. Luistot oli laitettu kuntoon jo Tampereella ja J Sportin Jarkko lainasi minulle vesikelin sukset vielä pari päivää ennen lähtöä katsottuaan säätiedotuksia. Pitoliisterit laittoi paikan päällä Harri Ala-Lahti, yksi joukkueemme monista mitalisteista. Sunnuntain 7 kilometrin perinteinen oli ainoa matka, joka meni kommelluksitta. Suksi toimi hyvin ja aikavertailujen perusteella hiihdin omalla tasollani, sijoitus kahdeksas. Maanantaina Leon kuvaamassa ensimmäisessä laskussa takaa tuleva hiihtäjä ajoi päälleni ja kaaduin sinne sohjoon pyllylleen. Nousin ylös nopeasti, mutta ensimmäisen kierroksen lopussa oli matka jätettävä kesken pahojen jalkakramppien vuoksi. Hiihdin samassa joukossa ja vauhdissa kuin ensimmäisessä kisassa eli paikkeilla 6-8.
Viestiin minut oli valittu nuorten naisten joukkueeseen hiihtämään kakkososuutta. Viestiaamuna ilma oli pakkasella kisa alkaessa. Latu ei ollutkaan vetinen vaan suolattu ja kova, kuten Leo kertoi. Suksi toimi loistavasti urassa, mutta tökki urien välissä karkealla lumella. Aivan maalisuoralle asti meni hyvin, mutta ollakseni sovitulla vasemmalla reunalla vaihtoon tullessa kaistaa vaihtaessani suksi tarttui lumeen ja tuiskahdin suoraan nenälleni. Pääsin kuitenkin nopeasti ylös ja vaihtoon. Joukkuekaverit Sanna, Minna ja Jonna tekivät niin loistavat hiihdot, että saimme pronssia. Kisojen lääkäri paikkaili nenääni laastarilla ja sanoi: ”Älä huoli, me teemme sinulle uuden nenän”. No, nokassa on enää rupi, mutta olkapäätä vielä tutkitaan Suomessa ja katsotaan, saako siitä toimivan käden. Tulipahan koettua ambulanssimatka Seefeldistä Insbruckiin sairaalaan, missä oli nopea, tehokas ja ystävällinen palvelu. Jo iltapäivällä olin taksilla takaisin kisapaikalla, ja illalla palkintojenjaossa käsi kantositeessä sain tsemppitoivotuksia usealta suunnalta. Viimeinen matka jäi siis minulta hiihtämättä, mutta kannustin ladun varressa kaikkia hiihtäjiä senkin edestä. Kaverinani siellä aidalla oli Kanadan joukkueen valmentaja, jonka kanssa jännitimme, miten käy Pat Pearcen ja Marianne Niemen välisessä kisassa voitosta. Lopulta Pat voitti muutamalla sekunnilla.
Riemua viestipronssista. Kuva Sanna Valkeejärvi
Kisamatkasta jäi paljon hyviä muistoja. Matkajärjestelymme toimivat loistavasti. Suomen joukkueessa oli osaamista, auttamishalua, urheilumieltä ja hurttia huumoria. Taas tutustuin uusiin, mielenkiintoisiin ja mukaviin ihmisiin. Järjestäjät tekivät laduille minkä pystyivät. Kisojen vapaaehtoiset olivat iloisia ja ystävällisiä. Kyllä minä Leon tavoin olen jo nimeni Vuokatin kisalistalle laittanut. Tähän jää kuulkaa koukkuun!”
Olen täysin samaa mieltä Anjan kanssa suomalaisten erinomaisesta joukkuehengestä. Kannustusta tuli ja apua annettiin niin suksi- kuin juomahuollossa ja kaikissa muissakin tarpeissa. Erityisesti nostan esille Stefan Storvallin auttavaisen ja asiantuntevan toiminnan suksihuollossa. Mahatautikin laantui, sillä olin viimeinen vakavasti sairastunut.
Pääosa Suomen joukkueesta matkalla päätöstilaisuuteen 24.3. Kuva Hanna Pakkala
Ensi vuoden kilpailut pidetään helmikuussa Vuokatissa varmasti talvisemmissa olosuhteissa kuin Seefeldin kilpailut. Maajohtajamme Jouko Kärki on varaamassa Vuokatin urheiluopistolta kilpailujen ajaksi majoitus- ja ruokailupaketin. Kotikisoilta on lupa odottaa suurta suomalaismenestystä.
